ORR maailmanlopun odotusta

Kadonnutta työllistymissuunnitelmaa etsimässä

Olen ollut elokuusta 2016 asti palkkatuella, kuusi tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Olen saanut tältä ajalta noin 1200 euroa palkkaa kuussa ja Kelalta vielä 200 euroa työmarkkinatukea päälle. Hieman yllättäen tämä työmarkkinatuki kuitenkin keskeytyi tammikuun lopussa, jolloin minulle ilmoitettiin ettei oikeutta tähän tukeen enää ole.

Olin tästä aluksi hämmentynyt, koska käsittääkseni mikään ei olennaisesti ollut muuttunut eikä minulle oltu mistään muutoksista ilmoitettu. Olin saanut loppuvuodesta TE-toimistosta allekirjoitettavakseni uuden työllistymissuunnitelman, jota en ollut tajunnut ja työkiireistä johtuen muistanut palauttaa – tovin pähkäiltyäni arvelin, että ehkä tämä paperi olisikin pitänyt palauttaa. Tajuttomuuteni työllistymissuunnitelman suhteen oli naivia sorttia: kuvittelin, että koska työni jatkuisi toistaiseksi, ei minulla ainakaan vielä ollut tarvetta ”hakea töitä itsenäisesti”, ja epäilin, josko TE-toimistossa toimittiin vielä sen tiedon varassa, että olisin helmikuun alusta taas työttömänä.

Pian sain TE-toimistosta uuden kopion suunnitelmasta. Allekirjoitin sen ja lähetin takaisin olettaen, että asia olisi nyt hoidettu. Kului muutama viikko ja kirjauduin Kelan asiointipalveluun – oikeutta työmarkkinatukeen ei edelleenkään näkynyt. Jätin asian sikseen, sillä Kelassahan oli kuulemma ollut mahdottomasti kiirettä alkuvuodesta ja voisi siis hyvin olla, että asiani käsiteltäisiin viiveellä. Tämä tapahtui helmikuun alkupuolella.

Noin huhtikuun puolivälissä päätin taas tarkistaa asian asiointipalvelusta. Edelleen asiat olivat samalla muuttumattomalla tolalla. Nyt totesin, että asiaa olisi parasta ryhtyä selvittämään. Läksin siis virastoista lähimpään, Kelan toimistoon, kyselemään. Tein näin siksi, ettei kotikaupungissani ole ollut TE-toimistoa sitten vuoden 2012 ja kaikki asiointi on siirretty toiseen kaupunkiin, jonne kulkee yksi bussivuoro aamuisin ja päivän mittaan kolme takaisin – mikäli olisin lähtenyt käymään TE-toimistossa, olisin ollut paikalla noin tuntia ennen TE-toimiston avautumista yhdeksältä ja takaisin kotona joskus puoli kolmelta iltapäivällä.

Kelassa odottelin tavalliseen tapaan noin tunnin. Muistelin kaiholla aikaa, jolloin Kela oli täällä vielä koko viikon auki – nyt enää vain torstaisin. Oliko siitä jo viisikin vuotta aikaa. Sitten tuli vuoroni. Esitin asiani ja tutkailtuaan tietojärjestelmää Kelan virkailija kertoi, ettei TE-toimistolta ole saatu lausuntoa ja että viimeisin päivitys oli helmikuun alusta. Minun olisi selvitettävä asiat TE-toimiston kanssa, virkailija neuvoi ja huomautti, että lähettämäni allekirjoitettu työllistymissuunnitelma olisi hyvin voinut kadota postissa – tällaista kuulemma tapahtui nykyään paljon.

Seuraavalla viikolla päätin suunnata TE-toimistolle. En nähnyt sähköisesti tai puhelimitse hoidettua asiointia vaihtoehtoina, koska halusin asian tulevan varmasti selväksi, eritoten itselleni. Sain kaveriltani kyydin toiselle paikkakunnalle ja astelin sisään TE-toimistoon. Jonoa ei ollut ja päivystävä virkailija ottikin asiani heti hoidettavakseen – hän kyseli ensin oudon moralisoivaan sävyyn, miksi vasta nyt hoidan asiaa, kadoten sitten toimistoon puhumaan muutamaksi minuutiksi toisen virkailijan kanssa. Palattuaan hän hätistelevään sävyyn kertoi, että asiassani oli jotain epäselvää – allekirjoitettu työllistymissuunnitelma oli kyllä vastaanotettu, mutta sitä ei oltu vielä käsitelty. Yritin kysyä, miksi näin on, mutta hän vain toisteli asiassa olevan jotain epäselvää ja että kenties asia jäi mahdollisten henkilöstönvaihdosten takia käsittelemättä. Epäselvyys oli laadultaan jotain sellaista, joka vaatisi keskustelua viranomaisen kanssa – ehkä tarkennusta johonkin tai muuta asioiden läpikäyntiä – ja voisin jättää halutessani yhteydenottopyynnön. Yritin kysyä, miksei tästä tarpeesta ollut ilmoitettu alkuperäisten, muutaman kuukausien takaisten kirjeiden yhteydessä. ”Täyttäkää yhteydenottopyyntölomake”, virkailija vastasi ja palasi paikalleen kuin ilmaistakseen asian olevan nyt käsitelty.

Palasin kotiin ja nyt odottelen, että yhteyttä otettaisiin luvatun viikon sisään. Sitä on vielä muutama päivä jäljellä. Siitäkin huolimatta, että asiani on vielä kesken ja luultavasti päättyy onnellisesti, en voi olla ihmettelemättä miten huonosti viranomaisemme ja virastomme tuntuvat olevan tietoisia asioistaan ja miten haluton kukaan on ottamaan mistään vastuuta. Ihmeellistä sekin, ettei viranomaisilta saa edes paikanpäälle menemällä tietoa omista asioistaan, saati pystyisi vaikuttamaan niihin mitenkään.

Vaikeata on myös olla kysymättä, onko näistä säästöjen nimissä suoritetuista virastojen sulkemisista ja keskittämisistä ollut mitään todellista hyötyä . Omat kokemukseni ovat melko kielteisiä: asioiden hoito muuttuu hankalakulkuisten välimatkojen ja kasvottomien, asiakasta tuskin lainkaan tuntevien, virkailijoiden myötä vaikeaksi ja paikoin jopa mielivaltaiseksi. Muistan hyvin, miten juuri TE-toimiston erityisasiantuntija – ihminen, jota en ollut koskaan aiemmin tavannut – päätti minun tarvitsevan uravalmennusta eikä suostunut keskustelemaan asiasta. Siitäkin huolimatta, ettemme olleet koskaan aiemmin tavanneet tai keskustelleet, hän puhui kuin tuntisi minut ja siten tietäisi, mitä tarvitsen ja mitä en. Osin tämän takia en edes jaksanut kiinnostua asioistani – olisihan se ollut pahimmillaan tulokseton päiväreissu toiselle paikkakunnalle. Kaukana on TE-toimiston mainostama asiakaslähtöisyys – tosin liekö kyseessä ollutkaan kuin propagandaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän KariNikander kuva
Kari Nikander

Kaikki pitäisi nykyään hoitaa sähköisesti, mutta kaikki ei vielä sillain hoidu. Huonosti suunnitelluista ja testatuista järjestelmistä on kärsitty, ja kärsitään vastakin. Henkilökohtaisesti kasvotuksin asiaansa hoitava on kuitenkin häirikkö.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Onpa koskettava kertomus.
Orwellin yhteiskunta tulee selkeästi mieleen, ja myös Kafkan kirja Oikeusjuttu.

Tulee mieleen se Gerge Orwellin klassinen kuunnelma Eläinten vallankumous.
Sen teemalaulu on: "kaikki eläimet englannissa ja eläimet kaiken maan..."

Lopulta kuunnelmassa toiset olivat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Käyttäjän burwin kuva
Otto Rissanen

Näinhän tämä pitkälti on. Muistan, kun nuorempana tulin Kafkan Linnan lukeneeksi ja Wellesin filmatisoinnin Oikeusjutusta nähneeksi ajatellen, että onpa kyllä omituinen ja hullu maailma. Sitten meni muutama vuosi, valmistuin ammattikoulusta ja jäin työttömäksi – äkkiä löysinkin itseni vaeltamasta virastotalon loputtomia käytäviä ja keskustelemassa milloin kenenkin kanssa asioistani saaden osakseni samankaltaista kolhoa kohtelua. Kaikki nyt vain oli mahdotonta, paitsi tietysti ainoa vaihtoehto eli byrokraatin siis poliitikon tahto. Tämä vallan ja tahdon spiraali tietysti kiertyi aina vain ylemmäs riippuen siitä mitä arvovaltaisemmalta taholta kysyi eikä mikään koskaan ollut juuri senhetkisen henkilön päätettävissä.

Käyttäjän burwin kuva
Otto Rissanen

Tämä on erittäinkin totta. Yritin yhden kerran selvittää tätä asiaani TE-toimiston verkkopalvelusta (josta sen olisi kuulemma voinut hoitaa yhtä hyvin kuin lähettämällä allekirjoituksen takaisin), mutta sieltä ei löytynyt pidemmän etsiskelyn jälkeen oikein mitään. Lukaisinpa ohjeitakin, mutta ne eivät toimineet.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Palkka tulee virastossa kuitenkin joka kuukausi, teki mitä tahansa.

Käyttäjän burwin kuva
Otto Rissanen

Tällainen vaikutelma minullekin on, ikävä kyllä, jäänyt. Ei pelkästään tämän tapauksen osalta vaan pidemmältä, noin kesällä 2012 alkaneelta, ajalta. En tosin ole virastoissa juuri viimeisen 1,5 vuoden aikana käynyt, mutta meno vaikuttaisi pysyneen yhtä verkkaisena kuin ennenkin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Työttömyysprosentti nolla? Ei onnistu, osa työtä hakevista ei työllisty koskaan
http://yle.fi/uutiset/3-9602324

Maaliskuussa KELAN Maksamaa
perustoimeentulotukea sai
138 300 kotitaloutta.

Huhtikuussa 72 prosenttia toimeentulotukea saavien Kotitalouksien hakijoista OLI työttömiä.
-Työssäkäyviä OLI 5 prosenttia ja
- työvoimaan kuulumattomia 23 prosettia.
http://www.talouselama.fi/uutiset/perustoimeentulo...

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Käytännössä nyt eletään välivaihetta vielä työttömien palvelujen suhteen. Jonkin verran on vielä ns. "oikeaa" palvelua, kuitenkin tarkoitus on siirtyä kokonaan sähköisiin itsepalveluihin.

Toisaalta suurin osa palvelujen tarpeesta johtuu monimutkaisesta pyrokratiasta. Ei työnhakeminen tai työttömyystukien saaminen edellytä käytännössä juurikaan palvelua. Riittää kun on tieto järjestelmässä, että on työtön ja sitten etsii työpaikkoja erilaisilta nettisivuilta ja rekrytointiyrityksistä. Työvoimahallinnon sähköiset palvelut ovat huonoimmasta päästä, jos vertaa mitä on tarjolla. Suurin osa niistä on tarpeettomia, koska johtuvat aikaisemmin mainitusta pyrokratiasta ja on siis neuvontaa ja heidän itse aiheuttamien ongelmien korjaamista.

Käyttäjän burwin kuva
Otto Rissanen

Isoin ongelma sähköisten palveluiden suhteen tosiaan on niiden toteutuksen taso. Työmarkkinatukihakemusten tapaiset rutiinitoimet hoidan yleensä verkossa, mutta monimutkaisemmat ja mahdollisesti johonkin yksityiskohtaan kaatuvat asiat (kuten uusien tukien hakemiset) hoidan mieluiten kasvotusten ja paikan päällä voidakseni kysyä mitä mikäkin kohta tarkalleen tarkoittaa. En myöskään halua odottaa muutamaa viikkoa vain kuullakseni, että olin unohtanut jotakin tai vastannut väärin johonkin.

Esimerkiksi tämän palkkatuen osalta sain ensimmäisen työmarkkinatukihakemuksen lähetettyä vasta muutama kuukausi hommien alkamisen jälkeen, koska mistään ei löytynyt ohjeistusta kuinka työmarkkinatukea haetaan palkkatuella. Tällöinkin koin parhaaksi lähteä suosiolla käymään Kelassa sen sijaan, että olisin arponut yksinäni miten asia hoidetaan. Polku hakemukseen verkkopalvelussa ei ollut kovinkaan monimutkainen, mutta hämmentävien sanavalintojen takana.

Virastojen hämmentävä ja epäselvä kieli olisi kyllä oman kirjoituksensa arvoinen asia.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Minusta oma työnhaku.fi on alkeellinen. Sinne ei voi suoraan merkitä määrä-aikaisen työsuhteen päättymistä, vaan pitää soittaa siihen TE-työpuhelimeen.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Yli vuosikymmenen kestäneen "asiakkuussuhteeni" Kelaan ja sosiaalitoimistoon sekä TE-toimistoon hoidin aina poikkeuksetta paperikirjeillä (poislukien pakollisia läsnäoloja noin kerran tai kaksi vuodessa kun tehtiin tai päivitettiin "suunnitelmaa"), jotta välttyisin turhalta silmästä-silmään v*ttuilulta ja jotta minulle ei esitettäisi muita valheita siitä, miten lait ja asetukset ovat.

Kirjallisesta kommunikaatiosta jää nimittäin todistusaineisto.

Noille mainituille virastoille en ilmoittanut puhelinnumeroani, vaan sanoin kysyttäessä, että minulla ei ole puhelinta. Laki ei velvoita ketään omistamaan puhelinta. En halunnut mitään häirikkösoittoja.

Lisäksi kirjallisessa asioiden hoitamisessa on se etu, että ei tarvitse tuhlata koko päivää matkustamiseen ja jonottamiseen.

Kaiken kaikkiaan asiat hoituivat hyvin ja ennen kaikkea vallitsevien sääntöjen mukaisesti tuolla metodilla.

Toimituksen poiminnat