ORR maailmanlopun odotusta

Huomioita työttömien auttamisesta

Luin Terhi Mustakankaan kommentin työkokeilusta. Tämä teksti muistutti minulle kivuliaan selvästi yhteiskuntamme työttömyyspolitiikan ongelmakohdista. Olen aiemmin todennut aktivointitoimien olevan huonosti kohdistettuja ja sisällöltään onttoja, mutta listaan olisi ehdottomasti lisättävä toimenpiteitä kehittelevien ja toteuttavien tahojen sinisilmäisyys.

Aivan liian usein vaikuttaisi siltä, että byrokraatti ja poliitikko puuhaisivat näitä palveluitaan enemmän omaksi ilokseen kuin todelliseksi hyödyksi. En tarkoita tällä niinkään itsensä viihdyttämistä vaan sitä lapsellista idealismia, jonka eräs ilmenemismuoto on näiden toimijoiden jatkuva höpötys auttamisesta. Auttaminen sinänsä ei ole huono asia, mutta mikäli apu ja sen tarve eivät kohtaa, on koko toimintaa vaikeata mieltää varsinaisesti auttamiseksi.

En ole henkilökohtaisesti koskaan hakenut apua sosiaaliviranomaisilta, mutta silti olen sitä saanut. En tiedä missä minua tarkalleen autettiin, mutta autettiinpa kuitenkin ja muistettiin vielä syyllistää kiittämättömyydestä apua kohtaan. Onhan niin, että nämä ihmiset hyvästä tahdostaan ja auttamisen halustaan ovat järjestäneet minulle – karenssin uhalla käytännössä vaihtoehdottomia – palveluita, joissa kaikki muu paitsi oma vastaanottavaisuuteni apua kohtaan on ollut hyvää ja kaunista.

Sillä ei ole paljoakaan väliä ovatko nämä palvelut auttaneet oikeastaan mitenkään ja mihinkään. Työtönhän on vain kasvoton statisti tässä suuressa auttamisen näytelmässä, jossa pääosa on maailman kovuutta ja pahuutta vastaan taistelevilla poliitikoilla ja viranomaisilla – näillä köyhien ja heikompien asiaa ajavilla robinhoodeilla.

Tähän tietysti liittyy olennaisesti myös työttömyysteollisuudesta elävien usein nähdäkseni hyvinkin pinnallinen ja yleistävä käsitys työttömistä asioistaan huolehtimaan kykenemättöminä syrjäytyneinä, mielenterveysongelmaisina ja päihteidenkäyttäjinä – ihmisinä, jotka eivät voisi elää ilman heitä ja heidän ylitsevuotavan kaunista holhoustaan. Tässä kuviossa uljaat idealistimme haluaisivat nähdä itsensä hyveellisinä ja suurisieluisina maailman parantajina – ymmärtämättä, että poliitikon ja byrokraatin tärkein tehtävä olisi ylläpitää yhteiskuntaa eikä niinkään velloa omahyväisissä mielikuvissaan.

Jos yhteiskunnassamme jotakin todella laiminlyöty, niin sen ylläpitämistä. Tämä tietysti vaatisi jotakin muuta kuin mielikuvallisuuteen ja äänestäjien viihdyttämiseen pyrkivää politiikkaa, vähemmän abstrakteja utopioita ja enemmän tosimaailman havainnointiin perustuvaa käytännöllisyyttä, sekä todellista vastuunkantoa että suoraselkäisyyttä. Tällaisia toimijoita saataneen odottaa, sillä toistaiseksi yhteiskuntamme yläorret suosivat omahyväistä egoismia ja lyhytnäköistä häikäilemättömyyttä. Varautukaamme siis entistä mielikuvituksellisempiin välttämättömyyksiin ja pakkoihin, sillä tärkeintä ei ole se mitä on vaan se mitä voisi ja ennen kaikkea pitäisi olla.

 

Kai tässä pitää lopuksi taas painottaa, että en vastusta niitä palveluita ja tapauksia, joissa avuntarvitsija on saanut apua. Terhi Mustakangas on siis varmasti oikeassa kertoessaan palkattoman työn auttaneen joitakin, mutta työkokeilujen oikeuttaminen yleisesti pelkästään niiden hyveellisillä taka-ajatuksilla on typerää. Yhtä hyvin – näin karkeasti sanoen – voitaisiin kai Stalininkin toiminta nähdä hyvänä asiana, koska hän varmasti jossain järkeilyssä teki hyvin ja oikein.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat